#LISÄAIKA

Tule kanssamme seurapaitojen lisäajalle!

Kampanja käynnissä 24.9-8.10.2024

#LISÄAIKA-kampanjassa juhlitaan yhdessä urheilun ilosanomaa ja yhteisöllisyyttä – tehdään siitä entistäkin vastuullisempaa! Kampanjan tarkoituksena on tuoda esiin tutkittua tietoa urheilutekstiileistä ja niiden ympäristövaikutuksista.  #LISÄAIKA haluaa kannustaa ja vinkata käytännön keinoja tekstiilien käyttöiän pidentämiseksi.

Tällä sivulla pääset tutustumaan erityisesti kampanjan taustalla olevaan Suomen ympäristökeskuksen tutkimukseen t-paidan elinkaaren ympäristövaikutuksista.

Mikä #LISÄAIKA-kampanja?

24.9-8.10.2024 vietettävä #LISÄAIKA-kampanja käynnistyy valtakunnallisena seurapaitapäivänä. Seurapaitapäivä on tunnettu urheilun ilosanoman ja yhteisöllisyyden päivänä, jolloin kannustetaan pukeutumaan oman seuran vaatteisiin.

#LISÄAIKA-kampanja haluaa nostaa tähän rinnalle myös toisenlaisen puolen näistä rakastetuista paidoista – sen missä monet urheilupaidat jäävät vähille käyttökerroille ja päätyvät ennen aikojaan kierrätykseen tai roskikseen.

#LISÄAIKA kannustaa kiinnittämään huomiota omien seurapaitojen käyttökertojen määrään ja tuo esille keinoja, joilla vähällä käytöllä olevat ja käytöstä poistuneet seurapaidat voi tuunata. 

OTA INSTAGRAM-TILI SEURANTAAN!

Inspiroidu ja opi lisää kestävistä valinnoista.

Tule kanssamme seurapaitojen lisäajalle!

Kampanjan takana:

FINIX & Kiertokollektiivi

logot finix kiertokollektiivi
vihreä kangas

Tutkimus kamppiksen takana

Kampanjan taustana on hyödynnetty Suomen ympäristökeskuksen toukokuussa 2023 julkaisemaa tutkimusta polyester T-paidan ympäristövaikutuksista. 

Tutkimuksessa tarkastellaan polyesteripaidan elinkaaren ympäristövaikutuksia ja erilaisia kiertotalousstrategioita.

Vierittämällä sivua näet keskeisimpiä poimintoja tutkimuksesta ja tutkimukseen perustuvia vinkkejä.

Linkki koko tutkimukseen (avautuu uuteen ikkunaan):  Environmental sustainability assesment of a polyester T-shirt Comparison of circularity strategies

Tekstiili- ja muotiteollisuus on yksi maailman saastuttavimmista teollisuudenaloista.

 

Se käyttää suuria määriä vettä, aiheuttaa vesistöjen pilaantumista, kuormittaa ilmastoa, vie suuria pinta-aloja maata ja aiheuttaa valtavia jätekuormia.

 

Lisäksi siihen liitetään myös paljon sosiaalisia ulkoisvaikutuksia, kuten ihmisoikeusrikkomuksia ja työturvallisuusriskejä.

t-paidan elinkaarikuva visualisoituna

Mitä t-paidan elinkaari pitää sisällään?

Tekstiilien elinkaari tarkoittaa tuotteen matkaa raaka-aineesta käyttöön ja viimein poistoon.

Pystyt itse vaikuttamaan siihen, miten pitkä ja kuormittava tuotteen käyttövaihe on ja millaisia ympäristövaikutuksia se aiheuttaa.

Tekstiilien elinkaarista on saatavilla vaihtelevasti luotettavaa tietoa. Tämä tuo epävarmuutta kestävyysarviontien tuloksiin.

Oheinen kuvituskuva pohjautuu Syken tutkimukseen. Tutustu tutkimuksen alkuperäiseen kuvaan linkistä (aukeaa uuteen ikkunaan). 

kädet kasvojen edessä kävellessä

Mikä on t-paidan elinkaaren ympäristövaikutus?  

T-paidan jokaisessa elinkaaren vaiheessa valmistuksesta käyttöön ja poistoon syntyy ympäristövaikutuksia.

Näitä ympäristövaikutuksia ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen edistäminen, luonnonvarojen ehtyminen ja makean veden rehevöityminen.

Isoimmat ympäristövaikutukset syntyvät energian ja veden kulutuksesta erityisesti materiaalin tuotannossa ja käyttövaiheessa.

Mitä ovat T-paidan käyttövaiheen ympäristövaikutukset?

Suurin osa t-paidan elinkaaren ympäristövaikutuksista  syntyy käyttövaiheen pesuista.

Tutkimuksessa 200 kertaa käytetylle paidalle laskettiin 37 % pienempi ympäristövaikutus joka toisen käyttökerran jälkeen pestynä vs. jokaisen käyttökerran jälkeen pestynä.

henkilö seisoo kalliolla verkkapuvussa
yksityiskohta housuista

Urheilupaidalle paras ympäristöhyöty saadaan yhdistelemällä kiertotalouden eri toimia

Suosi myös kierrätyskuiduista valmistettuja tuotteita.

Mitä voin tehdä?
  1. Vältä ylikuluttamista. Valitse ensisijaisesti omasta tai kaverin kaapista.
  2. Valitse jo käytettyä. Uutta tarvittaessa valitse kestäviä- ja kierrätettyjä materiaaleja joiden huoltaminen on mahdollista.
  3. Pese vaatteet vain tarvittaessa. Tuuleta, pakasta ja puhdista paikallisesti.
  4. Pese matalammassa lämpötilassa ja vältä rumpukuivausta.
  5. Pidennä vaatteiden käyttöikää. Huolla, korjaa, tuunaa.
  6. Kierrätä vanhat vaatteet.
jatkoaikapaitakuva

Omia kulutustottumuksia muuttamalla voit saavuttaa huomattavia ympäristöhyötyjä!

HELPPO VINKKI ARKEEN:

Vähennä pesujen tiheyttä ja määrää.

Tuuleta, pakasta ja puhdista paikallisesti.

Kuivaa ripustaen ja vältä kuivausrumpua.

Kampanjassa viitattu tutkimus

Suomen ympäristökeskus Syke on tehnyt tutkimuksen polyesteristä valmistetun T-paidan ympäristövaikutuksista osana Finix-hanketta. Tutkimuksessa (Environmental sustainability assessment of a polyester T-shirt –Comparison of circularity strategies) arvioidaan polyesterpaidan eri kiertotalousvaihtoehtojen vaikutuksia, verrataan niitä keskenään, sekä tunnistetaan kestävimmät ratkaisut.

Tutkimuksen löydät kokonaisuudessaan täältä.

LIIKAA  HANKALIA TERMEJÄ?

Kokosimme tähän muutaman keskeisimmän termin selityksineen. 

KIERTOTALOUSSTRATEGIA  on käytännön ratkaisu, jolla voidaan vähentää tuotteen resurssien kulutusta, ympäristövaikutuksia ja jätteen määrää. Esimerkkejä erilaisista strategioista ovat vähentäminen, uudelleenkäyttö, korjaaminen, kierrätys (reduce, reuse, repair, recycle)

YMPÄRISTÖVAIKUTUS: Tuotteen elinkaaren aiheuttamat vaikutukset ympäristöön Esim. ilmastovaikutukset, vesistöjen rehevöityminen, veden ja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus, happamoituminen, toksiset vaikutukset eläimiin ja ihmisiin 

ELINKAARI: Tuotteen matka raaka-aineesta valmistukseen, käyttöön ja käytöstä poistoon.

KESTÄVYYSARVIONTI: Tavoitteena on tunnistaa kuinka ympäristöystävällinen tuote on ja missä elinkaaren vaiheessa suurimmat haitat syntyvät, jotta voidaan löytää keinoja vähentää haitallisia vaikutuksia.

Seuraa LISÄAIKA-kampanjaa - ota instagram-tili seurantaan!

Inspiroidu ja opi lisää kestävistä valinnoista.

Tule kanssamme seurapaitojen lisäajalle!

Kysyttävää kamppiksesta tai haluatko mukaan?

Sini Suomalainen sini.suomalainen@aalto.fi

Asujen suunnittelu ja toteutus

Kuvat

Venla Kalliokoski, Mona Tärk

Sivuston sisällöt

Mira Viiru-Saunio

logot finix kiertokollektiivi